Author Archives: Matti Lattu

Ilmoittautumisaikaa pidennettiin: 18.3.

Hackabi 3 -kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kilpailijat ilmoittautuvat mukaan kuvailemalla oman 1-4 hengen tiimin osaamisalueineen sekä alustavan palveluidean. Ilmoittautumisia on jo saapunut, mutta siitä huolimatta halusimme vielä pidentää ilmoittautumisaikaa.

Ilmoittautumisaika päättyy 18.3. klo 23.59.

Ilmoittautuneet voivat halutessaan hyödyntää lisäajan täydentämällä lähettämiään tietoja.

Lehdistötiedote 9.2.2018

Matematiikan digitaaliseen ylioppilaskokeeseen vuosi – paranna opiskelijoiden oppimisympäristöä!

Ensimmäiset digitaaliset ylioppilaskokeet järjestettiin syksyllä 2016. Kevään 2018 tutkinnossa suoritetaan ensimmäistä kertaa digitaalisesti englannin, espanjan, italian, portugalin, latinan ja biologian kokeet. Noin puolet kaikista ylioppilastutkinnon koesuorituksista tehdään jo digitaalisesti.

Lukioiden ja lautakunnan katseet ovat jo seuraavissa digitalisoitavissa kokeissa. Hackabi 3 -kilpailussa keskitytään erityisesti keväällä 2019 digitalisoitavaan matematiikan ylioppilaskokeeseen. Digitaalinen matematiikan koe on paperikokeen tapaan kaksiosainen. A-osassa käytössä ei ole mm. yhtälöitä ratkaisevia ja kuvioita piirtäviä symbolisia CAS-laskimia, kun taas B-osassa ne ovat käytössä.

Digitaalisen matematiikan kokeen koeympäristö on jo nyt valmis. Tehtävänantoihin voidaan liittää matemaattisia merkintöjä, kuvioita tai vaikkapa videoita. Kokelas voi kirjoittaa vastaustaan kaavaeditorilla, käyttää B-osassa symbolisia laskimia ja ottaa ohjelmien tuottamista laskelmista ja kuvioista kuvankaappauksia osaksi vastaustaan. Luonnosteluun voi edelleen käyttää paperia ja kynää.

Lukiot ovat voineet käyttää ylioppilastutkintolautakunnan sähköistä Abitti-kurssikoejärjestelmää osana opetustaan vuodesta 2015 saakka. Abitti-koejärjestelmän kautta on kulkenut jo yli 1 300 000 koesuoritusta. ”Ilahduttavaa on, että kurssikokeiden sijaan Abittia käytetään nykyään myös pedagogisesti monipuolisilla tavoilla kurssin aikana”, kertoo Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä.

”Laskinohjelmien opetuskäytössä on jo pitkät perinteet, mutta matemaattisten kaavojen kirjoittaminen tietokoneella on monille opiskelijoille vielä uusi asia. Käytänteet ja välineet ovat vasta kehittymässä. Koeympäristön matematiikkaeditoria demoavaa sivua ladataan normaalina arkipäivänä noin 40 000 kertaa”, Tähkä jatkaa.

Kolmannen Hackabi-kilpailun teemana on kehittää uudenlaisia välineitä, jotka tukevat lukiomatematiikan digitalisoituvaa opetussuunnitelmaa ja valmistautumista ylioppilaskokeeseen. Kilpailutyön on kuvattava ratkaisu esimerkiksi prototyyppitasolla olevan ohjelmiston tai käyttöliittymäkuvien avulla. Kilpailuun voi osallistua yksin tai ryhmänä.

Kilpailu on kaksiosainen. Ensimmäisessä vaiheessa joukkueet lähettävät lyhyen kuvauksen alustavasta ideastaan ja ryhmästään. Tuomaristo arvioi sekä ideaa että ryhmän mahdollisuuksia tämän idean kehittämiseen. Toiseen vaiheeseen valitut tiimit kutsutaan jatkokehittämään ideoitaan hackathon-tapahtumaan Helsinkiin 14.4.2018, jolloin apuna toimivat Reaktor Innovations Oy:n ammattilaiset. Voittajat julistetaan kisapäivänä klo 18.00.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Ylioppilastutkintolautakunta, Reaktor Innovations Oy, Suomen Lukiolaisten Liitto ry, YLE Abitreenit sekä Matemaattisten aineiden opettajien liitto ry.

Lisätietoja:

  • Ylioppilastutkintolautakunta, pääsihteeri Tiina Tähkä (0295 338 201)
  • Ylioppilastutkintolautakunta, projektipäällikkö Matti Lattu (0295 338 231)
  • Reaktor Innovations Oy, asiakkuusvastaava Marianna Mattila (040 840 4861)
  • Suomen lukiolaisten liitto, puheenjohtaja Alvar Euro (050 918 6674)
  • YLE Abitreenit, tuottaja Mika Salomaa (040 830 2852)
  • Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL, puheenjohtaja Leena Mannila (0400 187 827)
  • Hackabi-kilpailusivusto (kilpailutehtävä ja tausta-aineisto): hackabi.org
  • Ylioppilastutkintolautakunnan kaavaeditorin demoversio: math-demo.abitti.fi
  • Pressmeddelanden på svenska

Päivitetty 10.2.2018: Lisätty MAOL kilpailun järjestäjien joukkoon.

Hackabi2-kilpailun voittajat selvillä

Hackabi2-kilpailu on nyt päättynyt. Kolme palkittua kilpailutyötä ovat:

”Kilpailusta saadut arvokkaat ideat ovat meille tärkeitä suunnitellessamme järjestelmän jatkokehitystä”, toteaa pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä. Lautakunta lunastaa palkitut kilpailutyöt 1000 € kappalehintaan.

Ylioppilastutkintilautakunta haluaa kiittää sekä kilpailijoita että tuomareita osallistumisesta digitaalisen ylioppilastutkinnon kehittämiseen!

Osallistu Hackabi2 -kisan käynnistyswebinaariin 1.12. klo 9.15

Kerätäksemme ideoita digitaalisen ylioppilaskokeen tulevaisuudesta järjestämme kaikille avoimen Hackabi2 -kilpailun, jossa kilpailijoiden tehtävänä on kuvata toteuttamiskelpoinen digitaalinen alusta ylioppilaskokeelle. Kilpailutehtävänä on laatia digitaaliselle ylioppilaskokeelle tekninen toteutustapa, joka helpottaa kokeen järjestämistä, säästää meidät USB-muistitikuilta ja parantaa koetilanteen tietoturvaa.

Kilpailun avaavat klo 9.15 alkavassa webinaarissa Vähähyyppä, Lattu ja tuomariston edustaja. Webinaari on avoin kaikille osoitteessa https://connect.funet.fi/ytl.

Lisätietoja kilpailusta lehdistötiedotteesta:

Tallenteet webinaarista:

Miten digitaalinen ylioppilaskoe tehdään 2020 – luvulla? Kerro meille!

Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet järjestettiin syksyllä 2016. Noin kolmetuhatta kokelasta suoritti syys-lokakuun taitteessa sähköisen kokeen filosofiassa, maantieteessä tai saksan kielessä. Koe sujui hyvin: kaikkien kokelaiden koesuoritukset on nyt arvosteltu sähköisesti ja alustavat tulokset on lähetetty tänään lukioille.

Kokeen tekninen suoritusympäristö perustuu USB-muistitikuilta käynnistettäviin palvelimiin ja kokelaiden omiin koneisiin. Tämä tekniikka on osoittautunut toimivaksi: kaikilla kokelailla on sama koeympäristö ohjelmineen, laitteisiin ei tarvitse tehdä ohjelma-asennuksia, lukion tietotekniikkatuen ei tarvitse ylläpitää ohjelmistoja eivätkä tietoliikenneongelmat häiritse koetilannetta. Järjestelmällä on tehty kokeita yli 1600 konemallilla. Tärkeintä on kuitenkin se, että nykyinen ympäristö soveltuu hyvin suomalaiseen ylioppilaskokeeseen. Meidän kokelaamme eivät kaipaa sähköisiä kirjoituskoneita vaan tietokoneen, jota he voivat käyttää luovasti ajattelun apuvälineenä.

Täysin ongelmaton nykyinen järjestely ei kuitenkaan ole. Ohjelmiston käynnistäminen vaatii koneen käynnistysasetusten muuttamista, mikä ei ole ensikertalaiselle yksinkertainen tehtävä. Linux-pohjaisesta ohjelmistosta puuttuu uusimpien laitteiden ajurit, mikä on tänäkin syksynä aiheuttanut harmia monelle tuoreen koneen hankkijalle. USB-muistitikkuja on uudelleenkirjoitettava ohjelmien päivittämiseksi ja tikkujen postittaminen lukioiden ja lautakunnan välillä ei ole tätä päivää.

USB-muistitikku mediana tarjoaa myös muutamia mahdollisuuksia väärinkäyttöön. Hyvin tietoteknisesti harjaantunut kokelas voi esimerkiksi muokata sitä nopeastikin ennen koetta ja asentaa koeympäristöön vilppiä helpottavia ohjelmia (esim. rootkitin avulla pääsyn kovalevylle tai verkkoon, sanakirjan tai muuta materiaalia). Pitkällä tähtäimellä koneiden käynnistämismahdollisuus USB-muistilta voi kadota kokonaan.

Kesällä 2013 järjestimme Hackabi-kilpailun, jolla saimme arvokasta palautetta demoympäristömme tietoturvaheikkouksista. Kilpailutyöt paljastivat haavoittuvuuksia paitsi omasta ympäristöstämme, myös maailmanlaajuisesti käytössä olevista ohjelmistoista.

Nyt käännymme jälleen osaavien suomalaisten puoleen! Kerätäksemme ideoita digitaalisen ylioppilaskokeen tulevaisuudesta järjestämme jälleen kaikille avoimen kilpailun, jossa kilpailijoiden tehtävänä on kuvata toteuttamiskelpoinen digitaalinen alusta ylioppilaskokeelle. Etsimme vaihtoehtoisia teknisiä toteutustapoja, jotka helpottavat kokeen järjestämistä, säästävät meidät USB-muistitikuilta ja edelleen parantavat koetilanteen tietoturvaa. Tuomaristoon kuuluvat design director Markus Berg (Futurice Oy), tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen, cyber security advisor Erka Koivunen (F-Secure Oy) ja senior consultant Toni Strandell (Reaktor Oy). Kilpailutyöt on lisensoitava avoimella lisenssillä ja ne ovat julkisia. Ylioppilastutkintolautakunta sitoutuu lunastamaan kolme parasta kilpailutyötä 1000€ kappalehintaan.

Kilpailu käynnistetään 1.12.2016 ylioppilastutkintolautakunnan maksuttomassa webinaarissa ja yhteistyössä Reaktorin kanssa Slush.D-tapahtumassa (http://reaktorventures.com/slush/). Kilpailuun liittyvä dokumentaatio julkaistaan verkossa. Samalla avataan julkinen keskustelukanava kilpailuun osallistuvien ja lautakunnan välille. Kilpailuaika päättyy 15.1.2017.

Lisätietoja: